Palvelujen paratiisi

Share |

Keskiviikko 9.3.2016 - Niko Lankinen


Kuntalakiin kirjattu hyvinvoinnin edistämisvelvoite tulisi mieltää ensisijassa kuntalaisen luonnollisissa arkiympäristöissä tapahtuvaksi oikea-aikaiseksi yhteistyöksi. Keskeisin arkiympäristö on koti, sitten tulevat esimerkiksi työpaikka, päiväkoti, koulu ja erilaiset vapaa-ajanympäristöt. Haasteeksi on muodostunut soten ongelmiin reagoiva ja kustannustehoton toiminta, joka vie merkittävästi toimintaedellytyksiä kaikilta keskeisiltä arkiympäristötoimijoilta. Tämä näkyy esimerkiksi paineena suurentaa ryhmäkokoja päiväkodeissa ja kouluissa sekä yleisemminkin ehkäisevien palvelujen heikentymisenä.

On naiivia kuvitella, että asetetut hyvinvointi- ja tuottavuustavoitteet saavutetaan pelkästään sosiaali- ja terveydenhuoltoa uudistamalla. Toistakymmentä vuotta kestäneen valtakunnallisesti ohjatun intensiivisen kehittämisjakson jälkeen pahoinvointi on lisääntynyt lähes kaikilla keskeisillä indikaattoreilla mitattuna. Tulisikin keskittyä niihin ratkaisuihin, joilla sote uudistetaan samassa rintamassa muiden hyvinvointipalvelujen kanssa. Kokonaisuuden on toimittava samansuuntaisesti.

Joissakin kunnissa hyvinvointipalveluja on pyritty ottamaan haltuun organisoimalla ne ehkäiseviin, varhaisen tuen ja korjaaviin palveluihin. Pyrkimyksenä on ollut keskittää palvelukokonaisuudet yhden johdon alle, häivyttää palvelujen välisiä raja-aitoja ja korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä. Johtamisjärjestelmä on pyritty rakentamaan siten, että se ohjaa kaikkia hyvinvoinnista vastaavia samansuuntaiseen toimintaan. Painopiste on tuen tarpeen varhaisessa tunnistamisessa ja sen kasvun todennäköisyyden minimoimisessa. Jokainen lastensuojelun asiakkuus on osoitus siitä, ettei tarvittavaa tukea ole onnistuttu järjestämään oikea-aikaisesti.

Palvelujen uudelleen organisointi on ollut perinteinen tapa reagoida kriisitilanteissa. Ainakin paperilla muutos mahdollistaa virkamiesten yhteistyötä ja vähentää tätä kautta kuntalaisen pompottelua luukulta toiselle. Kun vielä kuntastrategiaankin kirjattu tavoite lastensuojelun asiakasmäärien laskusta näyttäisi tänä vuonna toteutuvan, ei kenelläkään pitäisi olla syytä louskuttaa leukojaan.

Palvelukeskeiseen toimintatapaan liittyy kuitenkin perustavaa laatua oleva ongelma. Lait ja asetukset tarjoilevat palvelut valmiiksi paketoituina tukahduttaen yhteistyötä ja vieden edellytyksiä toiminnan järkevöittämiseltä. Miten uudistaa hyvinvointipalveluja, jonka useat yksittäiset toimintamallit määritellään lukuisissa erillisissä laeissa ja asetuksissa viimeistä lomaketta myöten? Miten päästään tilanteeseen, jossa oikea-aikaista yhteistyötä eivät rajoita järjestelmän itsensä luomat reviirit, rajapinnat, prosessit, funktiot, matriisit?

Yksi vaihtoehto on uudistaa nykyinen palvelujärjestelmä siten, että toiminta perustuu ennalta määriteltyjen toimintamallien sijaan tunnistetulle tarpeelle. Kaikkia ei tarvitse palvella, koska valta-osa selviää ja haluaa selvitä itse. Järjestelmällä tulisi kuitenkin olla kyky tunnistaa tuen tarpeessa olevat ja toimia nopeasti silloin, kun tukea tarvitaan.

Tarvelähtöisesti toimiva kunta aktivoi ja osallistaa jokaista kuntalaista oman hyvinvoinnin edistämiseen ja kykenee arvioimaan tarvelähtöisten tukitoimenpiteiden hyvinvointi- ja kustannusvaikutuksia. Siinä missä nykyisin vastaava viranhaltija esittelee ylpeänä kunnanhallitukselle esimerkiksi lastensuojelun asiakasmäärien ja kustannusten laskua, kykenee tarvelähtöisesti toimivan kunnan johto arvioimaan lisäksi sitä, onko kustannussäästö tapahtunut asiakkaan kustannuksella vai inhimillisesti kestävällä tavalla. 

Niko Lankinen, 
Hyvinvointikartastosta vastaava asiantuntija


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini