"Tiedän miten lapsemme voivat"

Perjantai 1.4.2016 - Niko Lankinen

Lähes vuosikymmenen kestäneen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena syntyneen Hyvinvointikartaston käyttökokemukset osoittavat, että jo pienissä muutaman kymmenen oppilaan ryhmistä nousee esille sellaista tuen tarvetta, jota heidän kanssaan päivittäin työtä tekevät eivät olisi kyenneet ilman apuvälinettä tunnistamaan. Kokemukset ovat samansuuntaisia kaikissa toteutuneissa projekteissa sekä alakoulu- että yläkouluikäisten lasten ja nuorten kohdalla.

Reilu vuosi sitten Lappeenrannassa pilotoitiin alakoulun oppilaille kehitettyä Lapsen hyvinvointikarttaa, jolla tehtiin näkyväksi hyvinvoinnin ja terveyden voimavara- ja riskitekijöitä oppilaan itsensä kokemana.  Kartan tuottama tieto ohjasi oikea-aikaiseen yhteistyöhön ja oppilaiden kanssa vuorovaikutuksessa olevien ammattilaisten työajankäyttöä.  Oppilailla oli tasavertainen mahdollisuus ilmaista tuen tarve. Lähtökohtana oli lapsen kokemus omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. 

Kokeiluun osallistuneista alle sadasta lapsesta löytyi useita oppilaita, joiden kohdalla tuen tarve tuli oppilashuollolle yllätyksenä. Hyvinvointikartta teki näkyväksi erityisesti ihmissuhteisiin ja tunne-elämään liittyvää huolta, joka ilman apuvälinettä olisi jäänyt vaille koulun toimijoiden huomiota. Vastaavasti oppilashuoltoa ja koulun erityisopetusta työllistäneet oppilaat voivat Hyvinvointikartan mukaan kohtuullisesti. Menetelmä tuotti myös erityisopetukselle arvokasta tietoa muun muassa oppimisvaikeuksista. Oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen jo lapsena voi olla syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta ratkaisevan tärkeää.

Hyvinvointikartoilla on myös todettu olevan myös lasta ja nuorta aktivoiva vaikutus. Esimerkiksi Ulvilassa vuosia sitten toteutetussa kokeilussa nuori saattoi terveystarkastukseen tulleessaan todeta aamupalan tulleen mukaan kuvioihin. Ilman Hyvinvointikartan palautetta toimintatapamuutos olisi jäänyt tekemättä.

Tarvelähtöinen toimintatapa häivyttää vahvoihin professioihin perustuvia raja-aitoja ja murtaa perinteistä asiakas-asiantuntija roolijakoa mahdollistaen tasavertaista kumppanuutta. Vasta tämän jälkeen voimme sanoa tietävämme, miten lapsemme ja nuoremme voivat. 

Niko Lankinen, 
Hyvinvointikartastosta vastaava asiantuntija

Kommentoi kirjoitusta.

Palvelujen paratiisi

Keskiviikko 9.3.2016 - Niko Lankinen

Kuntalakiin kirjattu hyvinvoinnin edistämisvelvoite tulisi mieltää ensisijassa kuntalaisen luonnollisissa arkiympäristöissä tapahtuvaksi oikea-aikaiseksi yhteistyöksi. Keskeisin arkiympäristö on koti, sitten tulevat esimerkiksi työpaikka, päiväkoti, koulu ja erilaiset vapaa-ajanympäristöt. Haasteeksi on muodostunut soten ongelmiin reagoiva ja kustannustehoton toiminta, joka vie merkittävästi toimintaedellytyksiä kaikilta keskeisiltä arkiympäristötoimijoilta. Tämä näkyy esimerkiksi paineena suurentaa ryhmäkokoja päiväkodeissa ja kouluissa sekä yleisemminkin ehkäisevien palvelujen heikentymisenä.

On naiivia kuvitella, että asetetut hyvinvointi- ja tuottavuustavoitteet saavutetaan pelkästään sosiaali- ja terveydenhuoltoa uudistamalla. Toistakymmentä vuotta kestäneen valtakunnallisesti ohjatun intensiivisen kehittämisjakson jälkeen pahoinvointi on lisääntynyt lähes kaikilla keskeisillä indikaattoreilla mitattuna. Tulisikin keskittyä niihin ratkaisuihin, joilla sote uudistetaan samassa rintamassa muiden hyvinvointipalvelujen kanssa. Kokonaisuuden on toimittava samansuuntaisesti.

Joissakin kunnissa hyvinvointipalveluja on pyritty ottamaan haltuun organisoimalla ne ehkäiseviin, varhaisen tuen ja korjaaviin palveluihin. Pyrkimyksenä on ollut keskittää palvelukokonaisuudet yhden johdon alle, häivyttää palvelujen välisiä raja-aitoja ja korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä. Johtamisjärjestelmä on pyritty rakentamaan siten, että se ohjaa kaikkia hyvinvoinnista vastaavia samansuuntaiseen toimintaan. Painopiste on tuen tarpeen varhaisessa tunnistamisessa ja sen kasvun todennäköisyyden minimoimisessa. Jokainen lastensuojelun asiakkuus on osoitus siitä, ettei tarvittavaa tukea ole onnistuttu järjestämään oikea-aikaisesti.

Palvelujen uudelleen organisointi on ollut perinteinen tapa reagoida kriisitilanteissa. Ainakin paperilla muutos mahdollistaa virkamiesten yhteistyötä ja vähentää tätä kautta kuntalaisen pompottelua luukulta toiselle. Kun vielä kuntastrategiaankin kirjattu tavoite lastensuojelun asiakasmäärien laskusta näyttäisi tänä vuonna toteutuvan, ei kenelläkään pitäisi olla syytä louskuttaa leukojaan.

Palvelukeskeiseen toimintatapaan liittyy kuitenkin perustavaa laatua oleva ongelma. Lait ja asetukset tarjoilevat palvelut valmiiksi paketoituina tukahduttaen yhteistyötä ja vieden edellytyksiä toiminnan järkevöittämiseltä. Miten uudistaa hyvinvointipalveluja, jonka useat yksittäiset toimintamallit määritellään lukuisissa erillisissä laeissa ja asetuksissa viimeistä lomaketta myöten? Miten päästään tilanteeseen, jossa oikea-aikaista yhteistyötä eivät rajoita järjestelmän itsensä luomat reviirit, rajapinnat, prosessit, funktiot, matriisit?

Yksi vaihtoehto on uudistaa nykyinen palvelujärjestelmä siten, että toiminta perustuu ennalta määriteltyjen toimintamallien sijaan tunnistetulle tarpeelle. Kaikkia ei tarvitse palvella, koska valta-osa selviää ja haluaa selvitä itse. Järjestelmällä tulisi kuitenkin olla kyky tunnistaa tuen tarpeessa olevat ja toimia nopeasti silloin, kun tukea tarvitaan.

Tarvelähtöisesti toimiva kunta aktivoi ja osallistaa jokaista kuntalaista oman hyvinvoinnin edistämiseen ja kykenee arvioimaan tarvelähtöisten tukitoimenpiteiden hyvinvointi- ja kustannusvaikutuksia. Siinä missä nykyisin vastaava viranhaltija esittelee ylpeänä kunnanhallitukselle esimerkiksi lastensuojelun asiakasmäärien ja kustannusten laskua, kykenee tarvelähtöisesti toimivan kunnan johto arvioimaan lisäksi sitä, onko kustannussäästö tapahtunut asiakkaan kustannuksella vai inhimillisesti kestävällä tavalla. 

Niko Lankinen, 
Hyvinvointikartastosta vastaava asiantuntija

Kommentoi kirjoitusta.

Mutu-metodin aikakausi

Tiistai 9.2.2016 - Niko Lankinen

Mutu-metodin aikakausi

Soten kustannukset ovat karkeasti arvioiden puolet koko kunnan budjetista ja soten budjetista taas valtaosa kuluu kalliisiin ja pitkäkestoisiin korjaaviin tukitoimenpiteisiin. Tätä vasten on helppo ymmärtää, että kate oikea-aikaiseen yhteistyöhön voidaan ottaa ainoastaan sotesta. Uhkakuvana kuitenkin on, että kustannukset jatkavat reipasta kasvuaan vielä pitkälle tulevaisuuteen ja palvelujärjestelmä rapautuu.

Kuntien ja erityisesti tulevien sote-alueiden keskeiset mahdollisuudet liittyvät resurssien ennakoivaan kohdentamiseen ja jakamiseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluja laajemman hyvinvointipalvelujen integraation tukemiseen. Toimialarajattoman, kohdennetun ja oikea-aikaisen yhteistyön luonnollisena seurauksena kuntalaisten hyvinvoinnin tulisi lisääntyä ja korjaavien palvelukustannusten asteittain laskea.

Jotta mainitut tavoitteet toteutuisivat, tulisi resursseja voida kohdentaa ja toimenpiteiden vaikutuksia arvioida mutu–metodia kehittyneemmillä menetelmillä. Mutu-metodin ylivaltaa voi lähteä nujertamaan erittelemällä kuntien päätöksentekoa ja toimintaa ohjaavan raportointijärjestelmän kehittämistarpeita.

Nykyisellään sosiaali- ja terveyspalvelujen päätöksentekoa ohjaava tieto on pääosin järjestelmälähtöistä ja reaktiivista. Järjestelmälähtöinen tieto kuvaa periaatteessa kaikkea muuta, paitsi kuntalaisen tuen tarvetta. Järjestelmälähtöiseksi tiedoksi voidaan mieltää esimerkiksi palvelujärjestelmää, asiakasmääriä, euroja, toimintoja ja suoritteita kuvaava tieto. Tieto indikoi enemmän tai vähemmän olemassa olevaa ongelmaa eli on sisällöllisesti reaktiivista.

Lastensuojelu sekä lasten- ja nuorten psykiatriaa kuvaavat indikaattorit ovat hyviä esimerkkejä sotessa päätöksentekoa ohjaavasta tiedosta ja siitä, että resurssit menevät enenevässä määrin oikea-aikaisen yhteistyön sijaan korjaaviin palveluihin. Laitossijoitettujen 0-20-vuotiaiden lasten määrä kasvoi THL:n mukaan Suomessa aikavälillä 2001-2014 95 prosenttia. Laitossijoituksia oli vuonna 2014 noin 6900. Yhden laitossijoitetun lapsen vuotuinen kustannus kunnalle on karkeasti arvioiden 100.000 euroa. Vastaavalla tarkasteluvälillä 13-17-vuotiaiden nuorisopsykiatrian avohoitokäynnit ovat räjähtäneet käsiin ja kasvaneet peräti 280 prosenttia. Raportointi siis ohjaa resursoimaan korjaavia palveluja oikea-aikaisen yhteistyön sijaan.

Kunnissa tehdään myös valtuustokausittain sähköistä hyvinvointikertomusta, jonka kautta eri toimialat toteuttavat kuntalain mukaista velvoitetta edistää kuntalaisten hyvinvointia. Hyvinvointikertomuksen pääosin julkisista tietolähteistä kerättävä hyvinvointitieto on johdon käytettävissä vasta vuoden viiveellä. Peräpeilitieto ei tue millään tasolla oikea-aikaisten tukitoimien resursointia ja akuutissa tuen tarpeessa olevia.

Sekä asiakasrajapinnassa että päätöksenteossa tulisi kyetä priorisoimaan asiakkaita, joiden kohdalla todennäköisyys tuen tarpeen kasvulle on keskimääräistä korkeampi, mutta asiakkaan omat voimavarat ja tahtotila mahdollistavat vielä oikea-aikaista yhteistyötä.

Työterveyshuolto on hyvä esimerkki siitä, miten osalle työntekijöistä terveystarkastus toteutetaan sähköisen Hyvinvointikartan ja etäpalvelun avulla. Face-to-face tapaamisia järjestetään tarpeen mukaan asiakkaan oma toive huomioiden. On kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että vastaavat menetelmät ohjaavat oikea-aikaiseen yhteistyöhön kaikissa ikäryhmissä. Kun tämä aika koittaa, on kuntalaisten kanssa tehtävä yhteistyö tarvelähtöistä ja oikein kohdennettua. Mutu-metodin aikakausi on ohi. 

Niko Lankinen, 
Hyvinvointikartastosta vastaava asiantuntija

Kommentoi kirjoitusta.